Joskus tulee mietittyä liian syvällisiä. Välillä päähän pälkähtää, että mitä jos maapallo ei olekaan pyöreä vaan vaikka kolmio. Että kaikki tutkijat olis olleet vuosia väärässä.  Kukaan ei uskois mua kun selitän mun näkemyksen asiasta. Mut mä itte tietäisin olevani oikees.

Tai entä jos mä saisin jonku ihmeellisen kyvyn. Pystyisin vaikka lukemaan toisten ajatuksia halutessani. Mitenköhän ihmiset suhtautuis muhun sen jälkeen? Mua varmaan alettais pelkäämään, luulisivat et luen ajatukset jos tulevat liian lähelle.

Onko tässä elämässä oikeesti joku tarkotus? Eka tänne synnytään, pällistellään meneen reilu seitkyt vuotta riippuen tietty henkilöstä ja sit vaan kuollaan pois eikä sit oo enää mitään.  Yhtä tyhmää on ajatella että kun kuolee niin sit ei oo hetkeen mitään ja sit syntyy takasi tänne kirahvina.

Välillä tuntuu et olis helpompaa vaan kuolla pois. Jäiskö mua kaipaan kukaan muu ku mun perhe? Pystyiskö ne jatkaan elämää? Ei tarttis enää kuunnella valittamista ja vastata ärsyttäviin kysymyksiin. Ei tarttis miettiä tulevaisuutta. Onneks tätä fiilistä ei oo kovin usein.

Oon aina yhtä ilonen yhestä asiasta vaikka oonkin aika synkkä usein. Aina on toivoa. Jumala on antanu meille Poikansa, väkevän Pelastajan, joka ottaa pois meidän synnit. Vastapalkaks Vapahtaja haluaa vaan meidän uskon. Karitsa on kärsiny kaikkien kristittyjen puolesta helvetin tulen. Hän antoi henkensä ihmisten puolesta ristillä. Ansioton rakkaus meidän osaksemme.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. (Ef. 2:8)

Miten sokea näkee?
Näkee kauemmas kuin aikakoneella pääsee, kuin horoskoopista luin. Outoo kuinka joskus uskon ihmeisiin, vaikka mä en nää ihmeiden tekijää
Sen nimi on kai Jeesus ja luulen niin, että se tietää.